Rauhalliset
Kolo Kirjasto Kalenteri Galleria Yhteystiedot Ryhmien sivut

 

Yläsivu

 

 

 Sivukartta

 

Rauhalliset leikit

 

Kerrosvoileipä

Istutaan piirissä tuoleilla. Leikinjohtaja jakaa jokaiselle leikkijälle kortin korttipakasta ja leikkijät painavat mieleensä kortin osoittaman maan. Sen jälkeen kortit kerätään yhteen ja leikinjohtaja alkaa nostaa pakasta yhden kortin kerrallaan. Johtaja kertoo kortissa olevan maan ja numeron. Jokainen, joka tunnistaa maan omakseen, siirtyy kyseisen numeron verran istumapaikkoja myötäpäivään. Jos paikka on jo varattu, leikkijä istuu syliin. Ainoastaan päällimmäisenä istuva saa liikkua paikaltaan. Se joka ensimmäisenä istuu taas omalla paikallaan, on voittanut kilpailun. Huom! Jos korttipakasta ilmestyy ässä, kunkin pinon alimpana istuva istuutuu ylimmäiseksi.

 

Läpsy

Mennään piiriin  polvilleen, käsivarret lomittain maassa. Siis omien käsien välissä on kummankin vierustoverin käsi, vasen käsi aina päällä. Yksi aloittaa läpsyttelyn myötäpäivään piirissä. Suunta vaihtuu, kun joku läpsyttää kaksi kertaa. (Ammattilaisille: Kolme läpsytystä tarkoittaa hyppäystä yhden käden yli.) Kun tekee virheen, joutuu virhekäsi pois pelistä. Viimeiseksi jäänyt on voittaja.

 

Pemu

Mennään piiriin seisoen haara-asennossa. Pallo laitetaan liikkeelle piirin sisällä. Kukin yrittää käsin estää palloa pääsemästä omien jalkojen välistä piirin ulkopuolelle. Polvien tulee olla suorina. Kun pallo menee jonkun jalkojen välistä, hän saa yhden kirjaimen. Ensin P, sitten E, M ja U. Kun leikkijä on päästänyt pallon neljä kertaa, hän putoaa pelistä. (Toinen versio: jalkojen välistä mennyt joutuu kääntymään selin, jos pallo livahtaa toisen kerran, joutuu pelistä pois.)
 


Pölkynkaato

Leikkijät asettuvat piiriin ottaen toisiaan käsistä kiinni ja laittavat piirin keskelle pölkyn (makuualustarullan, halon, tms.) pystyyn. Jokainen yrittää vetää piiriä niin, että joku pelikumppaneista joutuu kaatamaan pölkyn. Se, joka kumoaa pölkyn, tai irrottaa toisen kerran kätensä, joutuu pelistä pois. Näin jatketaan, kunnes jää yksi jäljelle ja hän on voittaja.

 

Rikkinäinen faxi

Leikkijät asettuvat istumaan peräkkäin kahteen tai useampaan jonoon leikkijöiden lukumäärästä riippuen. Jonojen viimeisille näytetään jokin yksinkertainen kuva, jonka he piirtävät sormellaan edessä olevan selkään. Tämä taas piirtää selässään tuntemansa kuvan hänen edessään istuvan selkään jne. Jonon ensimmäinen piirtää kuvan paperille, jonka jälkeen voidaan vertailla joukkueiden aikaansaannoksia. Paikkoja jonossa kierrätetään niin, että edessä istuva siirtyy aina viimeiseksi.


Rikkinäinen puhelin

Leikkijät istuvat piirissä. Yksi leikkijöistä keksii lauseen ja kuiskaa sen vieressään istuvalle. Tämä kuiskaa kuulemansa seuraavalle jne. Näin edetään, kunnes viimeinenkin on kuullut lauseen, ja hän sanoo ääneen kaikille, mitä kuuli. Tämän jälkeen lauseen keksijä kertoo, minkä viestin hän alun perin lähetti matkaan.
Rikkinäinen puhelin tuplana: Leikitään kuten rikkinäistä puhelinta, mutta molemmista päistä lähetetään yhtä aikaa viesti kulkemaan.
 

Silmämurhaaja

Istutaan piirissä. Jokainen nostaa hatusta lapun. Se, jonka lapussa on rasti, on murhaaja. Murhaaja alkaa salamyhkäisesti murhaamaan leikkijöitä iskemällä silmää uhrilleen. Jos uhri näkee murhaajan iskevän hänelle silmää, hän kaatuu pois piiristä. Tämän jälkeen kaikilla piirissä jäljellä olevilla, myös murhaajalla, on mahdollisuus sanoa "epäilen!", jos luulevat tietävänsä, kuka murhaaja on. Kun epäilijöitä on kolme, niin tehdään syyte: epäilijät kertovat ääneen, ketä syyttävät. Jos murhaaja ei ollut syytettyjen joukossa, niin leikki voi jatkua, muuten arvotaan uusi murhaaja.


Solmu

Valitaan yksi leikkijä selvittämään solmua. Muut nostavat tiiviissä kasassa seisten kätensä ylös ja ottavat toisiaan kädestä kiinni mahdollisimman hyvin "sotkussa", jonka jälkeen solmun selvittäjä aukaisee solmun piirissä olevien käsiä irrottamatta. (Toinen versio: ei erillistä aukaisijaa, vaan kaikki auttavat selvittämisessä.)

 

Sukkaviesti

Istutaan piirissä. Jaetaan leikkijät kahteen joukkueeseen: joka toinen kuuluu ykkösiin ja joka toinen kakkosiin. Annetaan toinen sukkakerä ykkösjoukkueelle ja piirin vastakkaiselle puolelle toinen sukkakerä kakkosjoukkueelle. Aloitusmerkistä sukat alkavat "jahdata" toisiaan piirissä myötäpäivään, kuitenkin hypäten aina joka toisen leikkijän yli. Toisin sanoen: ykkösten sukka kiertää vain ykkösten käsissä ja kakkosten sukka vain kakkosten käsissä. Vastakkainen joukkue ei saa estää sukkien kulkua editseen. Leikki loppuu, kun toinen sukkakerä saavuttaa toisen. Leikkiä voi vaikeuttaa suunnanvaihdoilla.

 

Sylitysten

Istutaan piirissä tuoleilla. Leikinjohtaja sanoo esim. 'kaikki, joilla on farkut, siirtyvät kaksi tuolia vasemmalle'. Jos tuoli, jolle leikkijän pitäisi siirtyä on varattu, hän istuu toisen leikkijän syliin. Kun jostain jonon keskeltä täytyy jonkun siirtyä, siirtyvät myös kaikki hänen sylissään istuvat leikkijät samaan paikkaan kuin hän. Leikinjohtaja voi ottaa tyhjiä tuoleja pois. Leikki loppuu, kun tuoleja on vain yksi ja/tai kaikki istuvat sylikkäin.

 

Tuijottava silmä

Leikkijät jaetaan kahteen joukkueeseen. Toinen joukkue siirtyy viereiseen huoneeseen. Avonaiseen oveen kiinnitetään isokokoinen paperi, pahvi, kangas, tms., johon on tehty silmänkokoinen reikä. Kummankin joukkueen leikkijät asettuvat vuorotellen pahvin luokse siten, että vain silmä näkyy reiästä. Vastapuolen on arvattava, kenen silmä siinä tuijottaa. Jos arvaus osuu oikeaan, siirtyy tuijottaja arvaajien puolelle. Se joukkue voittaa, joka näin saa lopulta kaikki leikkijät puolelleen.

 

Vettä kengässä

Leikkijät jaetaan kahteen ryhmään. Toiset menevät pois huoneesta. Kukin sisälläolija valitsee itselleen parin ulkoryhmästä. Kun parit on valittu, ulkoryhmästä tulee kukin omalla vuorollaan sisään. Tulija kumartaa tai niiaa ja kysyy joltakin sisällä olevalta: "Oletko parini?" Jos tämä on hänen oikea parinsa, kumpikin siirtyy syrjemmälle. Jos ei, niin hän vastaa: "Vettä kengässä". Leikkijän on tällöin hypittävä yhdellä jalalla ulos huoneesta ja tultava jälleen vuorollaan kysymään joltakin toiselta. Leikki on päättynyt, kun jokaisella on oma pari.

 

Vompoti

Istutaan piirissä. Juna lähtee kulkemaan ympäri piiriä siten, että leikkijät sanovat vuorollaan "tsuku-tsuku" ja nojaavat hetkeksi vauhdin suuntaan. Vauhtia nopeutetaan jatkuvasti. Seuraavaksi leikkijöiden joukosta valitaan muutama silta. Sillat sanovat junan tullessa kohdalleen myös "kilin-kolin" ja käsivarsiaan edessään taittamalla avaavat sekä sulkevat  puomit. Juna jatkaa kulkuaan vauhdin jatkuvasti nopeutuessa. Seuraavaksi valitaan vompoti. Vompoti voi sanoa missä vaiheessa leikkiä tahansa "vompoti-vompoti", jolloin kaikkien muiden tulee jarruttaa junaa sanomalla "kriiks". Sitten valitaan teellekutsuja ja lentokone. Hekin voivat puuttua leikkiin milloin vaan. Teellekutsujan sanoessa "tea is ready", vastakkaisen sukupuolen (tai esim. huivikaulaisten) on vastattava "I'm coming, darling". Lentokoneen alkaessa surista ja tehdessä lentokaarroksia käsillään muiden on osoitettava häntä ja huudettava "oooh!". Lopuksi valitaan japanilainen turisti, jonka tehtävänä on aina jonkun asian tapahtuessa (silta, vompoti, teekutsu, lentokone) ottaa valokuvia esittämällä ja sanomalla: "klik-klik". Koko ajan juna liikkuu piirissä, ja myös ne, jotka ovat siltoja, vompoteja jne. liikuttavat junaa sanomalla "tsuku-tsuku" vuoron tullessa kohdalle. Vauhdin nopeutuessa voi ihmisiä tiputtaa leikistä pois, jos jättää oman vuoron väliin.

 

Ks. myös hiljentymisvinkit.

 


 

 

PaMeKon lippu

PaMeKon huivi ja väiski

PaMeKo ry

 

Pikalinkit:

SP:n linkkari (ideapankki)

Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry

Varsinais-Suomen Partiopiiri ry

Tarus - kv. suurleiri Padasjoella

Tammileiri - sudarien suurleiri Sauvossa

 

© Paraisten Merikotkat ry /ms