Tietoa Kara-Karhuista ja partiosta yleisesti
Lippukunta
Partioliikkeen historiaa
Kara-Karhujen historiaa
Taustayhteisöt
Tunnukset ja partioasu
Partion kasvatustavoitteet
Kara-Karhut ry on vuonna 1969 perustettu espoolainen partiolippukunta. Meidät hyväksyttiin Suomen Partiopoikajärjestöön 10.11.1969 ja vuonna 1972 mukaan toimintaan liittyi myös innokkaita tyttökarhuja. Toimintamme aatteellisena perustana ovat partioliikkeen perinteiset ihanteet ja runkona ajanmukaiset partio-ohjelmat erähenkisyydellä höystettynä. Tänä päivänä meitä Karhuja ja Karhuttaria liikkuu Karakallion liepeillä noin 100.
Kansainvälisen partioliikkeen juhlapäivää vietettiin 1.8.2007. Silloin tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Gilwellin lordi Robert Baden-Powell järjesti Brownsean saarella Englannissa poikaleirin, jolla hän kokeili kehittämäänsä poikien kasvatusjärjestelmää. Kokemusten pohjalta hän julkaisi kirjan Scouting for Boys vuonna 1908.
Ensimmäisellä leirillä oli mukana 22 poikaa eri yhteiskuntaluokista. Alusta asti Baden-Powell luotti poikiin: hän uskoi, että he pystyvät ylittämään itsensä vastuuta saadessaan.
Partiosta tuli nopeasti tyttöjenkin harrastus ja se levisi ympäri maailmaa kulovalkean tavoin. Suomeen perustettiin partioryhmiä jo vuonna 1910, joten Suomi kuului ensimmäisten partiomaiden joukkoon. Vuonna 1972 Suomen partiotyttö- ja partiopoikajärjestöt yhdistyivät Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry -nimiseksi järjestöksi.
Paljon on muuttunut sitten Brownsean leirin, mutta partion perusasiat ovat säilyneet kaikkialla maailmassa: elämykset luonnossa, nuorten tasa-arvo ja vastuun antaminen nuorille.
1950- ja 1960-luku olivat Helsingille ja sen ympäristökunnille räjähdysmäisen kasvun aikaa. Asuntorakentaminen valloitti yhä uusia alueita ja 1960-luvulle tultaessa nousivat ensimmäiset talot myös Karakallioon. 1960- luvun puoliväliin mennessä oli partiotoimintakin löytänyt tiensä uuteen lähiöön. Erään omakotitalon autotallissa kokoontui leppävaaralaisen Vaaran Vaeltajat -lippukunnan yksi vartio.
Vuodet kuluivat ja yhä useampi karakalliolainen poika löysi partion. Kesällä 1969 järjestettiin yhteinen leiri ja jo 10. marraskuuta samana vuonna Kara-Karhut hyväksyttiin Suomen Partiopoikajärjestön lippukunnaksi. Karakallion partiotytöt liittyivät Kara-Karhuihin vuonna 1972.
1970-luvun lopulle tultaessa lippukunta kotiutui nykyiselle kololleen, jossa oli aikanaan pidetty seurakunnan jumalanpalveluksiakin ennen paikallisen kappelin valmistumista. Tähän päivään saakka ovat kesäleirit, vihreävalkoinen huivi ja lippu, lippukuntalehti Tsolabma ja partiotaitokilpailu Karhunpalvelus osoittaneet kestävyytensä elävinä perinteinä.
Vuonna 1986 perustettiin Kara-Karhujen voimin naapurikaupunginosaan Viherlaaksoon uusi lippukunta Viherlaakson Peurat. Muutamaa vuotta myöhemmin, marraskuussa 1989, perustettiin lippukuntaryhmä Järvi-Espoon Eräpartiolaiset. Kevättalvella 1996 alkoi Kara-Karhujen Kilon osaston toiminta, joka kasvaessaan alunperin kahden kolkkaparven pienestä osastosta itsenäistyi 28.1.2001 omaksi lippukunnakseen, Kilon Kipinät ry:ksi.
Espoo on kasvanut Suomen toiseksi suurimmaksi kaupungiksi ja Leppävaara ympäristöineen on sen voimakkaimmin kehittyvä aluekeskus. Seudun asukasmäärä kasvaa tulevina vuosina ennennäkemättömästi ja tämä asettaa suuret haasteet niin Kara-Karhuille kuin muillekin lähialueen partiolippukunnille.
Vanhempainneuvosto
Kara-Karhujen vanhemmat toimivat lippukunnan toiminnassa erittäin tärkeässä osassa. Partiotoiminta on kaikille johtajille vapaaehtoistyötä, eikä lippukunnan toiminta olisi mahdollista ilman varainhankintaa. Vanhempainneuvosto on perustettu tukemaan lippukuntaa sekä sen johtajia ja sillä on lisäksi tärkeä rooli kanavana vanhempien ja lippukunnan johtajiston välillä.
Lippukunnan toimintaan tarvitaan jokaisen vanhemman panos ja mieluusti vielä vanhempainneuvoston kautta. Sopivia tehtäviä löytyy varmasti kaikille, toimintaa kun on tempausten järjestelystä ja retkistä lähtien aina virallisempiin juhlallisuuksiin. Vanhemmat ompelevat myös Kara-Karhujen huivit. Lisäksi vanhempainneuvostossa toimiessaan vanhemmat pysyvät kärryillä siitä, mitä lippukunnassa tapahtuu ja missä panosta eniten tarvitaan. Nettisivuilla pyritään ilmoittamaan mahdollisimman aktiivisesti tapahtumista, mutta varmimmin pysyt mukana ottamalla yhteyttä vanhempainneuvoston puheenjohtajaan
Vanhempainneuvosto toivottaa kaikki toiminnasta kiinnostuneet vanhemmat ja perheenjäsenet mukaan!
Järvi-Espoon Eräpartiolaiset ry (Järeä) www.lpk.partio.fi/papa/jarea
Lähialueyhteistyön tehostamiseksi ovat lähialueemme lippukunnat muodostaneet lippukuntaryhmän, joka perustettiin 20.11.1989 ja rekisteröitiin 1993. Järvi-Espoon Eräpartiolaiset ry:n (Järeän) jäseniä ovat Kara-Karhujen lisäksi Kilon Kipinät ry, Pitkäjärven Vaeltajat ry sekä Viherlaakson Peurat ry. Järeän lippukunnat järjestävät yhteisesti luokkasuoritusten loppututkinnot, vartionjohtaja-, vaeltaja- ja johtajatapahtumia, kesäleirejä, partiotaitokilpailuja, vartionjohtajakurssit ja paljon muuta. Järeää johtaa ylijohtaja ja korkein neuvosto, johon kuuluu edustajia kaikista ryhmän lippukunnista.
Järeässä on partiolaisia yli 500. Yhteydet lippukuntien välillä ovat tiiviit ja kaikki tuntevat toisensa hyvin. Silti tilaa riittää myös lippukuntien omaleimaisuudelle ja erilaisuudelle.
Leppävaaran seurakunta www.leppavaaranseurakunta.fi
Kara-Karhujen taustayhteisönä on paikallinen evankelis-luterilainen seurakunta, kuten useimmilla muillakin Suomen lippukunnilla. Leppävaaran seurakunta tukee lippukuntaa henkisesti ja taloudellisesti. Merkittävin apu on toimitilojen tarjoaminen, mutta seurakunnan tarjoama muu tuki on myös erittäin tärkeää. Seurakunnan kanssa toteutetaan vuosittain erilaisia yhteisiä projekteja, lippukunta osallistuu yhteisvastuukeräykseen ja keväisin järjestetään yhteinen partioviikon päätösmessu.Lippukunnan ja seurakunnan yhteyshenkilöt tapaavat säännöllisesti ainakin 3 - 4 kertaa vuodessa.
Espoon Partiotuki ry www.ept.fi
EPT on kaikkien espoolaisten ja kauniaislaisten partiolaisten aluejärjestö, jonka merkittävimpiä tapahtumia ovat muutaman vuoden välein järjestettävä kesäleiri Väiski, talvileiri Vinkuli sekä partiotaitokilpailu Espoon Punanen. EPT:n hallinnassa on myös kaksi kämppää.
Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry www.papa.partio.fi
Maa on jaettu alueellisiin partiopiireihin, joita on kaikkiaan 18. Piirien rajat noudattavat pääpiirteissään maakuntajakoa, poikkeuksena on ruotsinkielinen toiminta, joka muodostaa oman valtakunnallisen piirinsä. Kara-Karhut kuuluu Pääkaupunkiseudun Partiolaisiin, jonka toimialuetta ovat Espoo, Helsinki, Vantaa ja Kauniainen. Pääkaupunkiseutu on Suomen suurin partiopiiri. Lippukuntia siihen kuuluu yli 150 ja partiolaisten lukumäärä on yli 13 000.
Piiri toimii jäsenlippukuntiensa tukena ja pyrkii monin tavoin edistämään partiotoimintaa pääkaupunkiseudulla. PäPa järjestää monipuolista koulutustoimintaa, leirejä ja kilpailuja. Piiri omistaa useita kämppiä, sekä leiri- ja kurssikeskuksen Kiljavalla.
Suomen Partiolaiset – Finalnds Scouter ry www.partio.fi
SP on kaikkien suomalaisten partiolaisten yhteinen järjestö, joka perustettiin vuonna 1972, kun Suomen Partiopoikajärjestön ja Suomen Partiotyttöjärjestön toiminta yhdistettiin siihen. SP ohjaa partiotoimintaa valtakunnallisella tasolla ja ylläpitää muun muassa partiolaisten keskustoimistoa Helsingin Oulunkylässä.
Partioliike tuli Suomeen vuonna 1910 ja nykyisin sillä on jäseniä noin 80 000. Suomen Partiolaiset on maan merkittävin nuorisojärjestö.
World Organization of Scout Movement www.wosm.org
WOSM on partioliikkeen maailmanjärjestö, jonka jäseniä voivat olla niin partiopoikajärjestöt kuin yhteisjärjestötkin. Liikkeen päämaja on Genevessä Sveitsissä. Virallisia jäsenjärjestöjä on ainakin 150 maassa.
Joka neljäs vuosi järjestetään maailmanjamboree, jolle osallistuu noin 10 000 - 20 000 partiolaista. Viimeisin Jamboree, joka oli partioliikkeen satavuotisjuhlaleiri, järjestettiin heinä-elokuussa 2007 Essexissä, Englannissa.
Maailmassa on yli 28 miljoonaa partiolaista ja liikkeen toimintaan on sen 1907 alkaneen historian aikana arvioitu osallistuneen ainakin 300 miljoonaa ihmistä.
Kara-Karhut on alun alkaen Suomen Partiopoikajärjestön lippukunta ja tästä syystä lippukunta ylläpitää vanhojen poikajärjestöjen perinteitä. Kaikki lippukunnan jäsenet - sekä tytöt että pojat - käyttävät III luokan merkkinä ja lupausmerkkinä WOSM:n tunnusta (ja ovat siis lippukunnan tulkinnan mukaan WOSM:n jäseniä!).
World Association of Girl Guides and Girl Scouts www.wagggs.org
WAGGGS on partiotyttöjen maailmanliitto, jonka päämaja sijaitsee Lontoossa. Maailmanliitolla on jäsenjärjestöt 136 maassa ja partiotyttöjä on yhteensä n. 10 miljoonaa.
Partiolaisen erottaa muista ihmisistä paitsi hienoisesta savunhajusta, myös partiohuivin perusteella. Kara-Karhujen lippukuntahuivi on kaksivärinen. Pääväriltään valkoisen huivin takakolmiossa on kuvattu kolmihuippuinen vuori, joka kuvaa Karakalliota ja alkuperäisen partiolupauksen kolmea kohtaa. Uudet partiolaiset saavat huivinsa itsenäisyyspäivänä, lupauksenannon yhteydessä.
Suurempaan ja pienempään juhlaan kuuluu myös ruskea partiopusero asiaankuuluvine merkkeineen. Kolkat käyttävät ruskean partiopuseron sijaan tummansinistä villapuseroa.
Tarkempia ohjeita merkkien kiinnityksestä partiopuseroon ja muita pukeutumiseen liittyviä ohjeita löytää partiolaisten puku- ja merkkioppaasta. Neuvoja voit myös kysyä omalta johtajaltasi.
Partiotoiminta on kaikille sen periaatteet hyväksyville avointa varhaisnuoriso- ja nuorisotoimintaa. Kara-Karhut ry:n sääntöjen määrittelemänä tarkoituksena on tehdä jäsentensä keskuudessa partiotyötä, jonka päämääränä on kehittää partiolaisten luonnetta ja kasvattaa heistä partioihanteiden hengessä terveitä ja vastuuntuntoisia kansalaisia, jotka ovat valmiit palvelemaan lähimmäistään ja maataan sekä käsittävät kansainvälisen yhteisymmärryksen merkityksen.
Suomalaisen partiotoiminnan perusperiaatteet on koottu Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n peruskirjaan.
Partiokasvatuksen muotoja ovat kansainvälinen, kulttuuri-, raittius-, uskonnollinen ja yhteiskunnallinen kasvatus. Näitä toteutetaan johtajakoulutuksen, kokousten, kurssien, leirien, retkien ja kilpailujen avulla. Kara-Karhuissa painotetaan toiminnan erähenkisyyttä.
Lippukunnan uskonnollinen kasvatus noudattaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta. Muuta uskontoa tunnustaville varataan kuitenkin tilaisuus saada oman tunnustuksensa mukaista kasvatusta. Puoluepoliittisesti lippukunta on sitoutumaton. Lippukunnan partiotyöstä ei kukaan saa palkkaaja kaikki johtajat toimivat pesteissään vapaaehtoisina.