• Toiminta-alue: Espoonlahti, pääasiassa Soukka
  • Perustettu: v. 1966
  • Jäseniä: n. 90, kaikki tyttöjä
  • Tunnus: keltamusta haukka


Vuonna 2006 lippukuntamme täyttää huimat 40-vuotta. Olemmekin aloittaneet historiikin työstämisen. Päämääränä on saada juhlajulkaisu valmiiksi keväällä 2006 järjestettäviin juhliin mennessä. Mikäli sinulla on jotain materiaalia, muistikuvia tai muuten vain haluat auttaa historiikin teossa, otathan yhteyttä Kirsi Korhoseen kirsi.korhonen[ ät ]helsinki.fi. Olemme myös innokkaita tekemään erilaisia työkeikkoja juhlavuoden kulujen kattamiseksi. Myös mainokset historiikkiin ovat tervetulleita!

Eestinkallion, vanhan kansan suussa Haukkavuoren, juurelle perustettiin lippukuntamme aloittamaan espoonlahtelaista partiotoimintaa. 1970-luvulla siirryimme Iivisniemeen ja sieltä v. 1982 Soukkaan, jossa tällä hetkellä toimimme kerrostalon alakerrassa tilavassa huoneistossa. Vuosien varrella mukana on ollut joitakin poikiakin, niin lapsia kuin johtajaikäisiä, mutta varsinaisesti olemme tyttölippukunta.

Tällä hetkellä lippukunnassa toimii kaksi vireää laumaa innokkaasti retkeillen sekä erä- ja muita taitoja oppien, mistä osoituksena ovat monet voitot piirin sudenpentukisoissa. Pidämme tärkeänä asioiden oppimista pienestä pitäen, panostamme retkeilyyn ja metsässäselviytymistaitoihin. Vartiolaisia on kolmen vartion verran. Vartiossa syvennetään jo opittuja asioita ryhmän hengen mukaisesti.

Lippukunnan toimintaan pääsee mukaan tilan salliessa syksyisin ja keväisin.


Katriina Matilainen, lippukunnanjohtaja
katriina.matilainen[ ät ]hut.fi
16.1.2005