Oulun Valppaiden Tuki ry
Oulun Valppaat on 1917 perustettu itsenäinen lippukunta, jolla ei ole yleensä vanhempainneuvostoa lukuun ottamatta ollut mitään taustayhteisöä. Tyttöjen sekä
taloudellisen että aatteellisen toiminnan tukemiseksi perustettiin 19.10.1992 Oulun Valppaiden Tuki ry -niminen yhdistys, johon voivat liittyä kaikki entiset Valppaat, Valppaiden vanhemmat ja muut ystävät.

Toiminta lähti heti varsin vilkkaasti liikkeelle, ja näiden toimintavuosien
Tuki on lähinnä vuosittain toteutuneen WC-paperimyyntitalkoiden sekä
jäsenmaksujen tuotolla saanut avustettua tyttöjen toimintaa varsin mittavasti. Suurin osa
Tuesta on ollut lippukunnan Kalimen
kämpän kunnostamista, mm. uuden kiukaan ja takkasydämen hankkiminen, sekä uuden sillan, puuvajan ja grillikatoksen rakentaminen.
Uusin hankinta kämpälle on eko-vessa. Lisäksi Tuki on pitänyt mukavia puunteko-siivous-rakentamistalkoita majalla.
Lisäksi Tuki on avustanut myös rahallisesti tyttöjen osallistumisia eri partiotilaisuuksiin, mm. Hollannin ja Chilen Jamboreelle osallistumista. Tarvittaessa Tuki osallistuu lippukunnan tilaisuuksien järjestämiseen, mm. puurojuhlan kahvin- ja puuronkeiton muodossa.
Tuki kaipaa jatkuvasti uusia partiovanhempia jäsenikseen. Jos olet innostunut tällaisesta tukemistoiminnasta, ota rohkeasti yhteyttä Tuen puheenjohtajaan!
Oulun Valppaiden Tuki ry:n hallitus 2011-2012
| Puheenjohtaja: |
|
| Maija Nurminen |
|
| Sihteeri: |
|
| Kata Jounio-Ervasti |
Kaukovainionkatu 88, 90140 Oulu |
| 08-330939, 040-5482454 |
katariina.jounio-ervasti[at]fimnet.fi |
| Rahastonhoitaja: |
|
| Sami Sandelin |
|
| Jäsenet: |
|
| Liisa Sevander |
Anna-Riikka Pehkonen-Ollila |
| Voitto Juutinen |
|