| |||||||
' '
![]()
|
Partiolippukunta Punkalaitumen Metsänkävijät (PuMe) on perustettu 21.08.1985. Lippukuntamme tarkoituksena on edistää partiolaisten myönteistä kokonaiskehitystä. Lisäksi yritämme kasvattaa terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Apuvälineet ovat eri partiokasvatuksen muodot eli kansainvälisyys, kulttuuri-, raittius-. uskonnollis- ja yhteiskunnallinen kasvatus, joita toteutetaan kurssien, leirien ja retkien avulla. Heti erottuamme Punkalaitumen Sinipirkoista omaksi lippukunnaksemme ohjelmaan liittyvien erimielisyyksien johdosta, halusimme toimintamme painottuvan metsään, retkiin, erätaitoihin, kisoihin ja ns. perinteisiin partiotaitoihin, joista pidetään tiukasti kiinni yhä edelleen. Se on mänkijälippukuntien perinteitä uhmaten sekalippukunta ja kuuluu Hämeen Partiolaiset R.Y:hyn ja Suomen Metsänkävijöihin. Olemme liittyneet Forssan alueeseen kesällä 1999.
Maantieteellisesti voisimme yhtä hyvin edustaa niin Satakunnan
kuin Varsinais-Suomen piiriä. Jäsenmäärämämme on vuoden 2000 lopussa
n. 35. Tähän lukuun kuuluu myös ns. kannatusjäseniä ja ' ei aktiivisesti
rivissä olevia henkilöitä'. Lippukuntamme aikuisista johtajista on
punkalaitumelaisia alle puolet. Loput johtajavoimistamme tulevat muilta
paikkakunnilta osin 'maineemme' houkuttelemina, tai opiskelun vuoksi
siirtyneinä. Meillä toimii sudenpentulauma, yksi ns. siirtymävartio,
sekä kaksi tavallista vartiota. Vaeltajaosastomme tottelee nimeä Aquila
Pumetus. Taustayhteisönämme on Punkalaitumen Metsästysseura Haviokoskelta, joka antaa
käyttöömme Metsästysmajansa. Seurakunta toimii toisena taustayhteisönämme ja antaa
käyttöömme Karhunpesän kolon ja seurakunnan leirimajan Vehkajärveltä.
| ||||||