Skandaali Etelä-Euroopassa!! – Aarnikainen mukana!!Onko leirin varat käytetty jo ennen leiriä?Särkiniemen Sanomien toimittajat yllättivät Aarnikaisen toissapäivänä Ranskasta, missä valvova kaivausmestari oli omien sanojensa mukaan viettämässä ”hyvin ansaittua” alkutalven lomaa. Toimittajamme olivat saaneet nimettömän vihjeen, jonka mukaan etelä-ranskalaisessa hotellissa asuisi epäilyttävä kypäräpäinen mieshenkilö. Kirjeessä oli mainittu hänen tilaavan jatkuvasti kookosmaitokylpyjä sekä muita luksuspalveluja ja pistävän kaiken jatkuvasti leirin piikkiin. Toimittajamme olivat tajunneet heti kenestä oli kysymys ja lensivät Ranskan Biaritziin selvittämään tapauksen. Valvova kaivausmestari löytyikin rannalta hörppimästä pillillä kookosmaitoa. Aarnikainen ei tosin kauaa ehtinyt kuvattavana olla, vaan toimittajat nähtyään hän katosi rannalla vellovaan väen paljouteen. Samana päivänä reportterimme kävivät vielä Aarnikaisen hotellilla katsomassa tilannetta. Siellä he saivat kuulla valvovan rakennusmestarin lähteneen hotellista muutama minuutti sitten ja kertoneen, että kohta kaksi reportteria saapuisi maksamaan hänen hotellilaskunsa. Toimittajamme joutuivat ikävään välikäteen ja joutuivat maksamaan Aarnikaisen huikean laskun, sillä he eivät halunneet joutua tekemisiin Ranskan poliisin kanssa. Toimittajamme olivat tietenkin kiukkuisia siitä, miten Aarnikaisen oli onnistunut heitä jymäyttää: ”Onneksi ei ehtinyt viipyä hotellissa pidempään. Tuota menoa ei Roope Ankkakaan olisi onnistunut kohta enää maksamaan hänen hotellilaskuaan”, toinen toimittajistamme kertoi palattuaan. Tällä hetkellä Aarnikaisen olinpaikka on mysteeri, mutta toimittajamme uskovat valvovan kaivausmestarin kuitenkin ilmestyvän Tuiskulle. Siellä heillä on varmasti kalavelkoja maksettavana. Lopuksi Särkiniemen Sanomat haluaa käyttää tilaisuuden hyväkseen ja kertoa, että lehtemme toimitusalue on vuoden alusta laajentunut myös Jokisaloon. Tämä tarkoittaa sitä, että Tuiskulla saadaan nauttia lehtemme erikoispainoksesta, joka keskittyy lurppiin, joita pyydyste.... pyhitetään Lars LurbbenZählerin johdolla Tuiskulla. Ilmoittaudu sinäkin! Varaa paikkasi talven hulvattomassa seikkailussa Jokisalon lumilla nyt heti!