Jaarlin Pojat - Me Japot - Lippukunnan säännöt

1 §
NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Partiolippukunta Jaarlin Pojat, jota näissä säännöissä sanotaan lippukunnaksi, on nimenä yhdistykselle, jonka kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja jonka virallinen kieli on suomi.

2 §
TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU

Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisten myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia kansalaisia. Tähän sisältyy myös yksilöiden valmiuksien kehittäminen siten, että he pystyvät luovasti toimimaan yhteiskunnassa. Lippukunta pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan partiokasvatuksen muodoin, joihin kuuluvat kansainvälinen, kulttuuri-, uskonnollinen ja yhteiskunnallinen kasvatus ja joita toteutetaan johtajakoulutuksen, kokousten, kurssien, leirien ja retkien avulla. Lippukunnan harjoittamassa uskonnollisessa kasvatuksessa noudatetaan evankelisluterilaisen kirkon tunnustusta ja muuta uskontoa tunnustaville partiolaisille varataan tilaisuus saada oman tunnustuksensa mukaista kasvatusta. Lippukunta on Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n ja Hämeen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa.

3 §
JÄSENET

Lippukunnan jäseneksi voidaan holhoojan suostumuksella hyväksyä jokainen 7 vuotta täyttänyt, joka haluaa osallistua lippukunnan toimintaan. Lippukunnan varsinaisia jäseniä, A-jäseniä, ovat kaikki 15 vuotta täyttäneet lippukunnan jäsenet. Lippukunnan muut jäsenet ovat B-jäseniä. Kaikki jäsenet hyväksyy johtajaneuvosto. Lippukunnan kannattajajäseniksi voidaan hyväksyä sekä yksityinen henkilö, että oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea lippukunnan toimintaa. Kannattajajäsenistöstä käytetään nimitystä Tukivartio. Lippukunnan kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka on erittäin ansiokkaasti vaikuttanut lippukunnan kehitykseen. Lippukunnan kokouksissa kaikilla jäsenillä on puheoikeus, mutta ainoastaan varsinaisilla jäsenillä äänioikeus. Lippukunnan johtajaneuvosto voi erottaa jäsenen, joka toimii lippukunnan tarkoitusperiä vastaan, sekä A- ja B-jäsenen joka ei ole viimeksi kuluneen vuoden aikana osallistunut toimintaan. Johtajaneuvoston erottama jäsen voi valittaa päätöksestä lippukunnan kokoukselle, jolle osoitettu kirjallinen valitus on jätettävä johtajaneuvostolle neljäntoista (14) vuorokauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedoksi annosta lukien, tiedoksiantopäivää lukuunottamatta.

4 §
JÄSENMAKSUT

Varsinaiset ja B-jäsenet suorittavat varsinaisen kokouksen määräämän jäsenmaksun. Kannattajajäsenien jäsenmaksun määrää johtajaneuvosto. Kunniajäsenet eivät ole jäsenmaksuvelvollisia.

5 §
HALLINTO

Lippukunnan hallituksena toimii johtajaneuvosto, johon kuuluu puheenjohtajana toimivan lippukunnanjohtajan lisäksi varapuheenjohtaja, jota kutsutaan lippukunnan varajohtajaksi, sekä neljä (4) muuta jäsentä. Lippukunnanjohtaja ja johtajaneuvoston jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan. Johtajaneuvosto valitsee keskuudestaan tai ulkopuolelta tarvittavat virkailijat. Johtajaneuvosto on päätösvaltainen, mikäli vähintään puolet sen jäsenistä on läsnä.

6 §
VANHEMPAINNEUVOSTO

Vanhempainneuvosto muodostuu lippukunnan jäsenten vanhemmista ja sen tarkoituksena on tukea lippukunnan toimintaa. Vanhempainneuvosto ei ole lippukunnan elin.

7 §
LIPPUKUNNANJOHTAJAN TEHTÄVÄT

Lippukunnanjohtajan tehtävänä on: 1. johtaa lippukunnan toimintaa lippukunnan johtajaneuvoston ja kokousten päätösten sekä sääntöjen ja partiotoiminnasta annettujen yleisten määräysten ja ohjeiden sekä partiohengen mukaisesti, 2. kutsua johtajaneuvosto koolle ja johtaa asioiden käsittelyä sen kokouksissa, 3. johtaa asioiden käsitteluä lippukunnan kokouksissa varsinaista kokousta lukuunottamatta, 4. pitää yhteyttä lippukunnan jäsenten vanhempiin, 5. edustaa lippukuntaa.

8 §
JOHTAJANEUVOSTON TEHTÄVÄT

Johtajaneuvoston tehtävänä on: 1. edustaa lippukuntaa 2. suunnitella, johtaa ja valvoa lippukunnan toimintaa, 3. huolehtia käytännöllisten asioiden hoidosta ja valmisteluista sekä valvoa virkailijoiden toimintaa, 4. pitää jäsenluetteloa ja ratkaista jäsenkysymykset, 5. huolehtia lippukunnan kokousten koolle kutsumisesta, 6. valmistella toimintasuunnitelma ja talousarvio ja muut varsinaiselle kokoukselle esitettävät asiat, 7. toimeenpanna lippukunnan kokousten päätökset.

9 §
NIMEN MERKITSEMINEN

Lippukunnan nimen merkitsee lippukunnanjohtaja tai rahastonhoitaja kumpikin yksin tai johtajaneuvoston erikseen määrämä toimihenkilö.

10 §
TALOUS

Lippukunnan toiminta- ja tilikautena on kalenterivuosi. Lippukunnalla on oikeus omistaa kiinteistöjä sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Lippukunta voi järjestää toimintansa tukemiseksi asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia, myyjäisiä, juhla- ja huvitilaisuuksia sekä muita tapahtumia ja tempauksia.

11 §
LIPPUKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS

Lippukunnan varsinainen kokous pidetään tammikuun aikana. Varsinaisen kokouksen tehtävänä on: 1. valita kokoukselle puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä ja pöytäkirjantarkastajat (2), 2. päättää lippukunnan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä niiden ja tilintarkastajien lausunnon perusteella (tili- ja) vastuuvapauden myöntämisestä johtajaneuvostolle, 3. toimittaa lippukunnanjohtajan ja varajohtajan vaali, 4. toimittaa johtajaneuvoston neljän muun jäsenen vaali, 5. toimittaa kahden tilintarkastajan ja heidän varamiestensä vaali, 6. päättää toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta 7. käsitellä muut johtajaneuvoston tai jäsenten esittämät asiat. Varsinaisen kokouksen käsiteltäviksi aiotut asiat on lähetettävä johtajaneuvostolle vähintään viikkoa ennen kokousta.

12 §
YLIMÄÄRÄISET KOKOUKSET

Lippukunnan ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle, jos vähintään yksi kymmenesosa (1/10) lippukunnan äänioikeutetuista jäsenistä sitä johtajaneuvostolta kirjallisesti ilmoittamaansa asiaa varten pyytää tai jos johtajaneuvosto pitää sitä muuten aiheellisena.

13 §
KOOLLE KUTSUMINEN

Kokouskutsu on asetettava nähtäväksi lippukunnan ilmoitustaululle tai lähetettävä kirjallisesti jäsenille vähintään seitsemää (7) päivää ennen kokousta.

14 §
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN

Näihin sääntöihin voidaan tehdä muutoksia, jos vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) annetuista äänistä annetaan muutosehdotuksen puolesta kahdessa vähintään kuukauden välein pidettävissä lippukunnan kokouksessa.

15 §
OHJESÄÄNNÖT

Lippukunnanjohtajan, johtajaneuvoston ja lippukunnan virkailijoiden tehtävien ja toiminnan tarkempaa sääntelyä varten voi lippukunnan kokous tarvittaessa vahvistaa ohjesääntöjä.

16 §
LIPPUKUNNAN PURKAMINEN

Päätös lippukunnan purkamisesta on tehtävä kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidetyssä lippukunnan kokouksessa kolmeneljäsosan (3/4) äänten enemmistöllä. Lippukunnan purkautuessa luovutetaan sen varat partiopoikatoiminnan tukemiseen tai sen päämäärien mukaiseen toimintaan Hämeenlinnan kaupungin alueella tai Hämeen Partiolaiset ry:lle tai Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:lle.

Hämeenlinnassa 14.3.92

[Pääsivu] [Tapahtumakalenteri] [Yhteystiedot] [Me Japot] [Linkit]