Ylläsmaja 50 vuotta

Vaasan Metsäveikkojen toiminnassa 1940-luku oli erittäin merkittävää aikaa, kuten yleensä partiotoiminnassa Suomessa sotien jälkeen. Ensimmäinen Visuleiri pidettiin vuonna 1945 Visuveden Murtoniemessä Virroilla. Yksi syyllinen siihen, että leiri oli Visuvedellä, oli Jästi apunaan Bruno Ollila eli Pappa. Visuleiristä tuli metsäveikoille ja Suomen partiolaisille käsite siitä, millainen partioleirin pitää olla. Visuvedellä oli vuosina 1945 - 67 kahdeksan partioleiriä.

Syksyllä 1946 kolme metsäveikkoa Jästi, Jouppilan Kepa ja minä kävelimme espalta kotiin ja pysähdyimme keskustelemaan Tikanojan konstikodin eli kauppaneuvos Tikanojan asunnon seinustalle metsäveikkojen toiminnasta. Tuolloin Jästi heitti ajatuksen, että jospa metsäveikot seuraavana keväänä lähtisivät Lappiin hiihtelemään. Pääsiäisenä 1947 meitä olikin Kittilän Levillä 19 metsäveikkoa ja pari rovaniemeläistä. Asuimme Kittilän kirkolla yhteiskoulussa, jota vastapäätä oli parakki, joka toimi nuorisoseuran talona. Siellä hanuri soi ja petromaksi paloi, mikäli paloi. Jästi ei oikein pitänyt siitä, kun me pojat menimme tanssimaan. Ollilan Pappa sanoi Jästille, että anna vain poikien mennä. Siitä reissusta lähti metsäveikkojen Lapin matkailu varsinaisesti käyntiin. Vain Finnilän Yrjö, Puskan Pentti ja Jääskeläisen Tauno olivat aiemmin tehneet muutamia hajareissuja Lappiin.

Kerttu, Fuma, Dahlström onnitteluvuorossa. Jästi ja Repa taustalla.

Levin reissun seurausta oli, että 1948 pääsiäisenä olimme Aakenuksella leirillä 26 pojan voimalla johtajana Veli-Jaakko Niemi. Jästi sai Lyseon rehtorin Vateenin ylipuhutuksi. Niinpä 10 poikaa sai pääsiäisen aikaan viikon lomaa Lapin matkaa varten. Ensin Vateeni oli Jästille haukkunut meidät, ettei meistä ole mihinkään, eikä me pärjätä koulussa, eikä me osata mitään, emmekä tiedä mitään. Jästi todisteli Vateenille, että eikö tällaisista pojista tule sellaisia kansalaisia, jotka pärjäävät elämässä. Vateeni oli todennut, että niin saattaa olla, ja hän kirjoitti nimensä paperiin.

Majan paikka löytyi

Tulimme Aakenukselle ja majoituimme samaan tukkikämppään, jossa sen kevään olympiahiihtäjät olivat olleet harjoittelemassa pari viikkoa ennen meitä. Tuli tässä mieleen, että jos tämän päivän hiihtäjät vietäisiin niihin olosuhteisiin harjoittelemaan, he taitaisivat lähteä heti äidin luo kotiin. Leirillä päätettiin tehdä vaellus Ylläkselle, ja reissulle lähti noin 20 poikaa. Matka kulki Pyhätunturin yli Äkäslompoloon raskaalla nuoskakelillä painavilla suksilla. Pääsimme kuitenkin perille ja majoituimme Amandan tuvan lattialle, osa Tammitievaan, joka oli juuri silloin valmistunut. Illan suussa meistä suurin osa kävi vielä Ylläksen huipulla.

Seuraavana päivänä lähdimme takaisin Aakenukselle. Pääporukka lähti samaa tietä, kuin oli tullutkin. Seitsemän meistä lähti Ylläksen satulasta suoraan Aakenukselle. Kasken Erkki ja minä poljimme latua. Jästi oli tässä joukossa. Thölixin Manki, Koiviston Erkki ja Hannukselan Olavi, jotka olivat olleet jo sodassakin, lähtivät omia teitään. Tämä kolmikko löysi tievan, jolla Ylläsmaja nykyään sijaitsee. Pojat hiihtivät tievan yli ja illalla Aakenuksella kamiinan ääressä he kehuivat tievaa. Kamiina oli muuten halkaistu öljytynnyri, johon pantiin sisälle metrin mittaisia halkoja.

Olimme jo leirin aikana keskustelleet siitä, että tällainen kämppä voisi olla kiva hiihtopaikka ja retkeilykohde partiolaisille Lapissa. Päivän levättyään Yrjö Finnilä ja Olavi Hannuksela lähtivät hiihtelemään Äkäslompoloon maan ostoon. Jästi lupasi lainata rahat. En muista, oliko muita lähtijöitä kuin edellä mainitut kaksi miestä.

Maja käytössä 1950

Miehet hiihtivät Äkäslompoloon ja löysivät Nilivaarasta Kustaa Kangosjärven, jolta he ostivat puoli hehtaaria maata, Ylläsmajan tulevan sijaintipaikan. Tämä tapahtui keväällä 1948. Lippukunta ei ollut silloin rekisteröity. Jästi rahoitti kaupan, ja maa ostettiin hänen nimiinsä. Myöhemmin lippukunta rekisteröitiin, ja maa siirrettiin lippukunnan omistukseen.

Rakennustoimikunta aloitti välittömästi suunnitelmien tekemisen, ja työt aloitettiin keväällä 1949. Äkäslompolossa oli Stenan maja ja Tammitieva sekä nyt kolmantena Ylläsmaja. Äkäslompolon kylä oli autio ja tyhjä. Asukkaita oli noin 150. Ei ollut kauppaa, ei tietä. Yksi puhelinlinja tuli kylään.

Toisen kerran olin Äkäslompolossa elokuussa 1949, kun vanha hirsikämppä oli tasakerrassa. Meitä oli Jästin mukana seitsemän kaveria vaellusleirillä. Kevättalvella 1950 maja otti vastaan ensimmäiset retkeilijät. Äkäslompolo alkoi siirtyä uuteen aikaan 1950-luvulla. Me metsäveikot olemme yrittäneet olla omalta osalta mukana Ylläksen ja Äkäslompolon matkailun kehittämisessä. Olemme sytyttäneet monissa lapintaudin ja saaneet heidät tulemaan tänne vuodesta toiseen kymmeniä kertoja. Jounin kaupan kehitys ehkä parhaiten kuvastaa muutosta Äkäslompolossa. Muistan aina, kuinka lauantai-iltaisin Jounilta haettiin viime tingassa makkaraa ja olutta. Nyt kylässä on upea marketti, ja kauppias Jounikin on siirtynyt manan majoille.

Ylläsmaja oli metsäveikkojen etappi ja pääpaikka, josta Puskan Pena 1950-luvun alussa majan isäntänä hoiti majan asioita. Kun Pena soitti majan asioita Äkäslompoloon, niin hänellä oli Ylläsmajan työnjohtajana Mäkelän emäntä. Kaikki kuljetukset ja asiat hoidettiin Mäkelän talosta. Paavo Kaulanen, Mäkelän talon poikia, toimi vuosia Ylläsmajan talonmiehenä. Nykyään Paavo on itsenäinen yrittäjä kylässä.

Ylläsmaja paloi

Kaikki meni hyvin 13 vuotta, mutta 20. päivänä maaliskuuta 1963 Ylläsmaja paloi. Päivystin tuolloin sairaalassa, kun Jästi soitti minulle töihin, että maja palaa. Maja paloi iloisesti, kun kuiva hirsi syttyi kaasulla, eikä sille voinut mitään. Lähdimme Ylläkselle parin päivän kuluttua. Jästi, Martti Valli, Rytöhongan Marga ja Raimo sekä Ulla ja minä asuimme nykyisessä Vähätuvassa. Pienempään huoneeseen mahtuivat Marga ja Ulla. Miehet ahtautuivat vähän isompaan huoneeseen. Vanha sauna oli jäljellä, siellä saunottiin ja keitettiin.

Jästi otti heti palon jälkeen yhteyden arkkitehti Hemmo Kamppuriin Helsinkiin. Hän tuli noin viikon kuluttua palon jälkeen majan raunioille. Siitä alkoi uuden majan suunnittelu. Kamppuri katseli ympärilleen ja vähän viittoili: tuolla on tunturi, tuohon takka, ilta-aurinko on tuolla. Ne olivat hänelle oleelliset asiat, joiden ympärille maja suunniteltiin. Näine eväineen Kamppuri meni Helsinkiin ja piirsi majan, jonka yksityiskohdissa Penalla oli osuutensa.

Ennen Kamppurin tuloa olimme Jästin kanssa sopineet Kangosjärven Eeliksen kanssa lisämaan ostosta, joka ratkaisi oleellisesti tievalle rakennettavien rakennusten sijoittelun, kuten myös kesällä 1962 tilatun saunan sijoittamisen alueelle.
Ami ja muut, joilla oli johtajaneuvoston valtuutus kaupan tekemiseen, allekirjoittivat kauppasopimuksen. Jästi ja minä teimme alustavan kaupan omin päin ja sovimme lisäksi, että jos lippukunta ei kauppaa hyväksy, niin ostamme maapalan yhdessä omaan käyttöön. Syksyllä ostettiin vielä kiilamainen alue länsireunasta tievaa.

Uusi maja

Viikko ennen juhannusta Jästi, Pena, Punteli ja minä tulimme volkkarillani Äkäslompoloon majan paikkaa punnitsemaan ja kyselemään rakentajia. Paikalliset pitivät urakkaa liian suurena. Niinpä urakka annettiin laihialaiselle, joka rakensi majan. Seuraavana keväänä maja otti taas vastaan vieraansa. Se, että maja saatiin alle vuodessa asuttavaan kuntoon, osoittaa puuhamiehiltä taitoa ja kykyä. Unohtaa ei voi Eero Mänttärin apua tarvikkeiden hankinnassa. On myös huomattava, että majan vakuutukset olivat olleet kunnossa, joten meillä oli tarvittava peruspääoma rakentamiseen.

Vuonna 1966 tuli majalle tie ja 1968 sähkö. Hiilestä siirryttiin öljylämmitykseen. Lisäsiipi, jossa on viisi kahden hengen huonetta, rakennettiin 1975. Kun hiihtäjiä riitti, hankittiin myös naisten sauna 1981. Toisen saunan rakentaminen oli välttämätöntä, jotta kyettiin pitämään huoli yhteisistä ruoka-ajoista. Majassa oli usein yli 30 vierasta, joskus yli 40: kin.
Ylläsmaja on voimakkaasti liittynyt lippukunnan toimintaan. Maja on tarjonnut puuhaa ja askartelua kaiken ikäisille sekä nuorille että huru-ukoille. Se on toiminut lepopaikkana. Se on ollut innoittajana. Joskus, kun olin lippukunnan johtajana 1971-82, käytin Ylläsmajaa myös kiittämiseen. Kun pyytää ja saa, niin on myös muistettava kiittää. Meillä oli Penan kanssa selvä työnjako. Pena hoiti Ylläsmajan ja talkooleirit, minä muut lippukunnan asiat ja leirit sekä Jästi Metsäveikkojen Tuen. Me kaikki kolme pysyimme omilla reviireillämme. Iso lippukunta tarvitsee hyvän organisaation ja selvät sovitut mallit.
Ylläsmaja on antanut niin meille kuin monelle vieraalle pysyvän Lapinkipinän ja hyvän harrastuksen.
Ylläsmaja on lippukunnan myyntilistalla! Tulee haikea tippa silmään, kun tätä kirjoittelen.
- Vasemmalla Repa

Matti Lennes ja lahjapöytä