Vaellusten kuningas - Pyhän Jaakon polku


Camino de Santiago on n. 1600 km:n pituinen merkitty vaellusreitti Etelä-Ranskasta Pyreneiden juurelta Pohjois-Espanjaan, Santiago de Compostelan kaupunkiin. Vaelsin ystäväni Petterin kanssa reitin loppupäässä 300 km matkan Leónista Santiagoon syyskuussa 2002.

Äänet unessa


Vuoden 813 tienoilla, maurien marssiessa Pohjois-Espanjan kristittyjä vastaan, erakko nimeltä Pelagius näki unissaan kummia näkyjä. Tähdet loistivat kirkkaina, ja erityisen kirkas tähti näkyi erään tammen päällä. Äänet kertoivat unessa Pelagiukselle, että tammi  kasvaa paikalla, jossa apostoli Jaakobin, Jeesuksen opetuslapsen pyhäinjäännökset ovat.
Kuvatusta kohdasta löytyikin kolme ruumista, joista yksi oli mestattu. Paikallinen piispa ymmärsi Pelagiuksen löytäneen Jaakobin haudan, ja Jaakobista muodostui nopeasti Espanjan kansallispyhimys. Haudasta tuli pyhiinvaeltajien kohde ja Jaakobista pyhiinvaeltajien ja maureja vastaan taistelevien espanjalaisten erityinen suojeluspyhimys. Haudan paikalle kohosi Santiagon (Sant’Iagob) kaupunki.

Vaellusreitti Camino de Santiago sai alkunsa vuonna 950, kun ensimmäiset pyhiinvaeltajat saapuivat Le Puyn luostarista Ranskasta Santiagoon katsomaan Jaakobin hautaa. Vähitellen Jaakobin haudasta tuli koko Euroopasta saapuvien pyhiinvaeltajien tärkeä kohde. Jo 1000-luvulla rakennettiin tieverkostoa, holvattuja kivisiltoja ja majataloja, jotka palvelivat matkamiehiä. Reitin kaukaisimmaksi osaksi koillisessa liittyi Hämeen Härkätie. Ensimmäisen pyhiinvaellusoppaan, Liber Sancti Jacobi, kirjoitti Aimery Picaud 1120-luvulla. Varhaisimmat kirjoitetut tiedot suomalaisten käynneistä ovat vuodelta 1488, jolloin turkulainen miekanhioja Laurens teki matkan Santiagoon.
Camino de Santiago, Pyhän Jaakon Polku, on siis n. 1200 vuotta vanha vaellusreitti, jota sadattuhannet matkaajat ovat keskeytymättä taivaltaneet vuosisatojen ajan lukuisista vaaroista huolimatta. Pyhiinvaeltajia uhanneet rosvot ja petoeläimet ovat vähentyneet merkittävästi, ja uuteen kukoistukseen reitti nousi 1960-luvulla, kun siitä kirjoitettiin nykyaikaisia oppaita.  

1998 reitti liitettiin Unescon maailmanperinnön luetteloon, ja EU alkoi rahoittaa reitin ja palveluiden ylläpitoa. Viime kymmenen vuoden aikana Camino de Santiago on muodostunut käsitteeksi. Matkaan lähtee parhaina vuosina kymmeniä tuhansia ”peregrinoja”, pääasiassa katolisista maista, mutta aina myös muutamia Suomestakin.

Peregrinot


Meidän vaelluksemme alkoi Tampereelta 10.9.2002, jolloin lensimme Barcelonan kautta Santiagoon. Sieltä matkasimme junalla Leoniin, halki vuoristoisen Galician ja tasaisen Castilla y Leonin maakunnan. Leonissa, vaelluksen alkupisteessä majoittauduimme paikallisen benediktiiniläisluostarin jumppasalissa, ja saimme pyhiinvaeltajien matkapassin ”credentialin”, joka oikeutta yöpymään pyhiinvaeltajille tarkoitetuissa majapaikoissa. Credential toimii myös todisteena vaelluksesta, kun Santiagossa haetaan pyhiinvaeltajan asiakirjaa ”compostelaa”, sillä se leimataan jokaisessa majapaikassa todisteena yöpymisestä ja matkan etenemisestä. Myös peregrinon tärkein tunnus, suuri simpukankuori ripustettiin rinkkaan. Simpukka olikin matkaa hallitseva symboli. Simpukkakuvioilla koristeltuja rakennuksia, huonekaluja, kylttejä, käyttöesineitä, ym. näkyi kaikkialla koko matkan ajan.

Matkamme  ensimmäisen puolikkaan kuljimme Castilla y Leonin viinipeltojen ja maissiviljelysten valtaamilla tasangoilla, mesetalla, auringon paahtaessa aina vasemmalta puolelta - kuljimmehan idästä länteen. Päivärytmi muodostui tasaiseksi: herätys n. 6.30, yksinkertainen aamupala (mehua, leipää), matkaan pimeässä ennen auringon nousua, kävelyä n. 30 km, majoittuminen, tutustuminen kylään ja kirkkoon, päivällinen klo 20 ja nukkumaan n. klo 22. Levähdys-  ja kahvitaukoja oli sopiva pitää pyhiinvaeltajia varten rakennetuilla vuosisatoja vanhoilla lähteillä sekä kylien baareissa. Galician rajaa lähestyttäessä ylitimme pari vuoristoa ja maasto muuttui kumpuilevaksi.

Vaikka Euroopan matkailusesonki olikin jo takana, matkalla oli peregrinoja lukuisista eri maista - Espanjasta, Englannista, Brasiliasta, Kanadasta, Ranskasta, Tanskasta, Saksasta.. Suuri osa vaeltajista oli 50-65 -vuotiaita sekä nuoria aikuisia. Muutamat näistä kulkivat samaan tahtiin, ja yhteisten yöpymispaikkojen ansiosta joihinkin heistä oli mahdollisuus tutustua vähän kerrallaan. Monet saivat lempinimiä, jotka säilyivät matkan ajan - kuten ”the eating Canadians”, ”the Belgians” ja ”Juan Carlos y señorita”.

Oli mielenkiintoista havaita, että vaikka kävelyvauhti toisilla oli nopeampi ja toisilla hitaampi, niin usein päivän päättyessä oltiin lopuksi kuljettu yhtä pitkä matka. Usein erona olikin vain se, että hitaammin kulkevilla jalat olivat paremmassa kunnossa kuin nopeammilla. Siellä täällä näkyi matkan varrella muistomerkkejä vaeltajista, jotka olivat menehtyneet matkan rasituksiin. Vuonna 2000 kuoli caminollaan suomalainen kansanedustaja Heikki Tylli sairaskohtaukseen Ponferradan kaupungissa.

Ritari, rosvo ja enkeli


Matkalla tapasimme rosvoja, ritarin ja enkelin. Erään kaupungin ulkolaidalla kaksi nuhruisen näköistä nuortamiestä pyysi meitä työntämään autoa käyntiin. Auto seisoi hylätyn hiekkakentän keskellä. Arvatenkin, heti kun olisimme laskeneet rinkat maahan, auto olisi käynnistynyt ja rinkat kadonneet sen mukana. Klassinen tapaus.

Onneksi kanssamme sattui juuri silloin kulkemaan susikoira, joka oli liittynyt seuraamme muutamia kilometrejä aikaisemmin. Aiemmin olimme  kuulleet tarinoita koirasta, joka vaeltaa reittiä edestakaisin vaeltajien kanssa, ja tämä oli ilmeisesti kyseinen koira. Koira seuranamme rohkenimme kieltäytyä kunniasta työntää kotteroa käyntiin, ja päättelimme, että koira on matkaajia suojeleva enkeli välttyessämme ilmiselvältä ryöstöltä. Puutteellisesta kielitaidosta huolimatta miehet tuntuivat osaavan huomattavan määrän kansainvälisiä käsimerkkejä ja huudahdussanoja, joita he tarmokkaasti esittivät jatkaessamme matkaa.

Manjarinin kylässä kohtasimme oikean ritarin. Kylän pientä refugiota hoiti mies, joka oli pukeutunut ritarin kaapuun tarjoten majoitusta ja huoltoa kaikille sitä tarvitseville. Valokuvat majapaikan seinällä kertoivat miehen täydellisestä omistautumisesta heikompien auttamiseen, ritarillisesta toiminnasta eri tilanteissa, kuten lumimyrskyn keskellä, ja ritarivalan vannomisesta. Majapaikka vaikutti linnalta, vaikka olikin puusta rakennettu. Mieleen tuli väkisin Don Quijote.

Päämääränä Santiago?


Pyhiinvaelluksen kohokohtana ja tavoitteena ei suinkaan ole saapuminen Santiago de Compostelaan, vaan itse vaellus. Vaikka Santiago on kaunis historiallinen kaupunki ja tarjoaa paljon nähtävää, niin se on, englantilaisen vaelluskonkarin mukaan, kuitenkin pelkkä kaupunki - ”just a city”. Santiagossa pyhiinvaeltajien matka suuntautuu ensisijaisesti katedraaliin pyhiinvaeltajien messuun (joka päivä klo 12) sekä pyhiinvaeltajien toimistoon ”oficina del peregrinos”. Toimistosta saa pyhiinvaellustodistuksen, compostelan, mikäli  matkaa on taittanut vähintään 100 km jalan ja siitä on todistuksen leimoja sisältävä credential. Majoitus järjestyy kätevästi katedraalin vieressä sijaitsevassa San Marcosin tunnelmallisessa hostelissa, entisessä luostarissa. Läheinen viiden tähden hotelli tarjoaa joka aamu muutamalle valitulle pyhiinvaeltajalle ilmaisen aamiaisen, ikivanhan perinteen mukaisesti.

Käytännön vinkkejä


Vaelluksen onnistumisen ratkaisevat tekijät ovat vaellusjalkineiden sopivuus sekä kevyt rinkka (enintään 10 kg).  Näimme vaeltajia, joiden kantapäät olivat kunnossa, joka hirvittäisi parempaakin kirurgia, ja joiden teippaamisessa ja huollossa meni aamuisin helposti puolikin tuntia. Me vältyimme ongelmilta - olimme hankkineet vaelluskengät jo vuotta aiemmin ja ahkerasti sisäänajaneet niitä viikoittaisilla lenkeillä ja retkillä.

Reitti on koko matkaltaan hyvin merkitty. Tärkeimpänä opasteena ovat keltaiset nuolet, jotka osoittavat oikeaa reittiä. Galiciassa on lisäksi 500 metrin välein kilometritolppa kertomassa jäljellä olevaa matkaa Santiagoon. Nuolia löytyy erikokoisina milloin mistäkin - puista, kivistä, kallioista, talojen seinistä ja maasta. Myös virallisia EU-merkein varustettuja opastetauluja on matkan varrella. Hyvistä merkeistä huolimatta eksymisiä sattuu, esimerkiksi aamuhämärässä ennen auringon nousua, joten tarkkana saa olla. Eksymiset ja lisäkilometrit tuntee jaloissaan päivän päättyessä.

Majapaikkoja, refugioita, on reitin varrella n. 10-15 km välein, joten matkaa voi taittaa itselle parhaiten sopivissa osissa. Refugio on tyypillisesti kunnan tai yksityisen ylläpitämä talo, johon mahtuu kerralla 8-80 majoittujaa. Yöpymisestä peritään pieni maksu (4 euroa) tai se on kokonaan vapaaehtoinen. Refugioiden palveluihin kuuluvat vähintään kylmä suihku ja petipaikka. Aamupalat ja ruokailut onnistuvat kätevästi kylien baareissa, joissa on aina tarjolla vaeltajan oma menu del peregrino (6-7 euroa).

Mieleenpainuvin majapaikkamme oli pienessä 50 asukkaan El Ganso -kylässä Castilla y Leonissa. Majoitustila, jota hoiti vanha ummikkopariskunta, oli pienen rakennuksen huoneessa, jossa oli kerrossänkyjä n. 12 hengelle. Suihku oli pihalle rakennetussa pienessä tiiliaitauksessa, ja kylmä vesi suihkusi vaakasuoraan kylpijän päälle. Ruokahuollosta huolehti pihalle kurvaava myymäläpakettiauto sekä kylän baari. Vessa oli puoliksi romahtaneen kiviaidan takana oleva rinne. Täällä nukuimme parhaimmat yöunet, saimme parasta ruokaa ja eniten uusia ystäviä. Vaellusoppaissa matka on tyypillisesti jaettu etappeihin, ja majoituspaikoiksi ehdotetaan tiettyjä kyliä. Suosittelen kuitenkin valitsemaan näiden pääetappien välissä olevia pikkukyliä majapaikoiksi, koska niissä on usein väljempää ja tunnelmallisempaa.

Ultreia y suseya! (Eteenpäin ja ylöspäin!)


Camino de Santiago on ainutlaatuinen kokemus ja henkilökohtainen haaste jokaiselle vaeltajalle. Se on pituudeltaan, historialtaan ja maisemiltaan todellinen vaellusten kuningas. Vaikka kyseessä on pyhiinvaellusreitti, niin vaellukselle voi lähteä ilman uskonnollista motiivia. Vaelluksen voi tehdä pienelläkin budjetilla, mutta aikaa on varattava jopa toista kuukautta koko matkan taivaltamiseen. Jotkut vaeltajat kulkevat Caminon useassa osassa, jatkaen aina siitä mihin edelliskerralla pääsivät. Toisille taas koko reitin taivaltaminen kerralla on tärkeää.

Matkan kokemukset ja maisemat, uudet kansainväliset ystävyydet sekä matkalla koheneva kunto ylittävät kaikki  koettelemukset ja vaivat. Suosittelen lämpimästi jokaiselle Metsäveikko-vaeltajalle!

Pyhän Jaakon polusta ja esim. varusteista saa lisätietoa allekirjoittaneen lisäksi myös mm.:

Pekka Ketola, pekka.ketola@nokia.com


Pekka Ketola Castilla y Leonin ja Galician rajapyykillä.


Pyhiinvaeltajapatsas  Samoksen kylässä. Huomaa sauvaan kiinnitetty simpukka.


Vaeltaja kulkee ikivanhaa polkua Lavanderian kylässä. Tyyli: sauvakävely.


Nämä Belgialaiset vaeltajat antavat aasien kantaa tavaransa. Etumainen on Suomessakin vieraillut nimekäs viulisti. Kylän nimi on Abasmestas.