Partiomaja

Partiomaja on Soukkajoella Leirikujan päässä Seinäjoen rannalla. Osan tontista Tasangon Talvikeille lahjoitti apteekkari Alice Sund 1960-luvun lopulla, ja loput lippukunta sitten osti itse. Majallamme on sähköt, takka, 2010 uusittu kamiina, sauna ja ainakin 15 hengen makuupaikat, joista kuusi sijaitsee Rummarilla eli Ruumishuoneella, joten siellä ei moni uskalla yötään viettää. Majan katosta roikkuu vanha kärrynpyörä, ja siitä kerrotaankin monia pelottavia juttuja majareissuillamme. Jääkaappia majallamme ei ole, mutta Rummari on toiminut oivana apuna tässä tilanteessa. Käyttövesi täytyy ikävä kyllä kantaa kotoa.

   

Majan ympäristöstä kaadettiin muutama vuosi takaperin turhan tiheässä kasvanutta puustoa. Suurin osa risuista on jo saatu siivottua kasoihin ja hakattu hakkeeksi, jolla pelastimme jokakeväisen vesikelin aiheuttaman mutapolun majan edustalta. Majan ympäristössä mahtuu telttailemaan suuremmallakin joukolla ja iltanuotiot järjestyvät tunnelmallisella nuotiopaikalla. Noin puolen kilometrin päässä majalta löytyy puulaavu, jonne on mukava tehdä päiväretkiä, jos kosken vedenpinta ei ole liian korkealla.