|
Kirjoittanut Oona Liimatainen (Anni vähän lisäili juttuja), Kuvat Anni Pirnetkoski Sirkkujen kesäleiri pidettiin 9. -13.8.2006 Pönniälässä. Osallistujamäärältä leiri ei mikään mielettömän kokoinen ollut, mutta tarpeeksi iso siihen, että hauskaa oli. Ja mitenkäs se joskus paraatissakin huudettu lause meni? "Ei se määrä vaan se laatu!" Mukana oli vartiolaisten lisäksi sudareita ja pari sisu-vartiolaistakin saapui leireilemään. |
|
Leiri lähti perinteisesti käyntiin telttojen pystytyksellä, mikä sujui vartiolaisilta oikein mallikkaasti. Myös johtajien VIP-teltta oli erittäi pinkeä. Tämän jälkeen siirryttiin tutustumisleikkien ihmeelliseen ja erikoiseen maailmaan, jonka jälkeen kaikki tunnettiin toisemme oikein hyvin. Vartiolaisilla sattui olemaan ehkä hienoinen etumatka, kun olivat osa samoista vartioista ja tunteneet toisensa vähän kauemmin... johtajilla sen sijaan riitti opettelemista.
|
Yöt sujui leirillä oikein rauhallisesti ja makeitten unien jälkeen oli ihanaa herätä uuteen päivään, varsinkin kun tiesi, että joku oli häärännyt keittiön puolella jotain tosi herkkua aamupalaa. Ruokakin oli hyvää, menyyssä mm. Atomi ja Vety. Leirille mahtui kaikennäköistä ohjelmaa. Vartsut kävi suunnistelemassa ja sudenpennut kävi metsäretkellä koittamassa karttamerkkien tunnistamissa käytännössä ja että miltä se kartan osoittama paikka todellisuudessa näyttää. |
Johtajat järjesti vartiolaisille spektaakkelin omaisen ensi-apu rastin, jossa auto oli kolaroinut pyöräilijän kanssa. Vaikka naurussa olikin pitelemistä, kun Minna A-O, Meeri, Sanna, Omppu, Kati ja Liisa yrittivät näytellä pelastettavia, saatiin vammat hoidettua ja vartiolaisille jäi monta tärkeää uutta asiaa mieleen.
Puukon ja sahan käyttöä vartiolaiset opettelivat älä ole pölkky, tehdään siis Mölkky - muodossa. Tehtävänä oli siis rakentaa yhteisvoimin kaikkien rakastama kesäinen mökkipeli eli Mölkky ja sehän se vasta hienosti onnistuikin. Kukaan ei ehkä oo ikinä nähny niin persoonallista ja upeeta Mölkkyä – päihittää ne Prisman tehdasvalmisteiset ihan 6-0. Heidin ohjeistuksella nikkarointi jatkui.
|
Leiri huipentui Leiriolympialaisiin, jossa sudenpennut ja vartiolaiset mittelöivät eri sarjoissa hieman eri tehtävillä. Tavallisiin olympialaisiin tätä kilpailua ei kannata sotkea, sillä lajit olivat aivan muuta kuin tavallisia. Mukana oli mm. Mölkky, Kim-peli ja tietokilpailu johtajista. Tietokilpailussa vartiolaiset saivat ehkä hieman uutta tietoa näistä vanhemmista partiolaisista ja johtajille selvisi mitä lapset ovat mieltä johtajien sukulaissuhteista, suunnistustaidoista ja muista partioon liittyvistä ja liittymättömistä asioista. |
Alko olla leirin viimeisimpiä iltoja kun Timo Lampi saapui iltanuotiollemme. Tää ilta oli hyvin sketsitäyteinen, makkaraa ja suklaabanaaneja tuli syötyä lähes liikaa ja laulettuakin tais tulla normaalia enemmin. Timo kerto ihanan tarinan tytöstä, jonka isä oli suurella laivalla töissä ja tarinan jälkee oli kaikilla hyvä mieli mennä pesemään hampaat ja nukkumaan.
|
Leiriltä lähdettiin samaan aikaan iloisena ja vähän haikeana: oli kiva päästä välillä kotiin, mutta leiri oli kuitenkin niin kiva että oishan siellä Pönniälän kesäisessä maisemassa viihtynyt vielä pari päivää pidempääkin. Ja etenkin kun teltat oli niin äärettömän hyvin pystytetty, niin oli melkein sääli purkaa ne alas. No, vaikka kaikki kiva loppuu aikanaan, niin eiköhän pidetä kivaa taas ensi kesänä uuden leirin merkeissä. |
|