|
|
Perustamisvaiheessa jäseniä liittyi 23 ja saimme kaikki kolme johtajaamme Nuotiotytöiltä. Ensimmäinen lippukunnanjohtajamme oli Elina Kuronen.
Toimintamme on ollut alusta aktiivista ja koostunut retkistä, leireistä, rahankeruutapahtumista sekä viikottaisista kokouksista. Wallisirkuilla oli myös ystävyyslippukunta Ruotsista Örebrosta. He kävivät vierailulla Suomessa ja myös me teimme vastavierailun naapurimaan puolelle.
Samoihin aikoihin, kun saimme nykyisen kolomme käyttöön, alkoi jäsenmäärä hiljalleenkasvaa, sillä Reimatyttöjen lippukunnasta siirtyi jäseniä Wallisirkkuihin. Tuolloin myös nimen etukirjain vaihdettiin V:stä W:ksi. Jäseniä oli 1970-luvulla jo seitsemänkymmentä.
Seuraavalla vuosikymmenellä toiminta puolestaan hieman hiipui, mutta yritys sen elvyttämiseksi oli kova. Alkoi ilmestyä lippukuntamme nykyisen lehden edeltäjä, Wallin
Kaiku.
Lippukunnan toimintaa alettiin elvyttää ja elvytystyö tuotti tulosta. Wallivanhempien toiminta oli aktiivista ja kun 1989 partioparaatissa voitimme marssikannun itsellemme, alkoi lippukuntamme uusi nousu. Lippukunta alkoi uudistua sekä sisäisesti että ulkoisesti. Saimme uuden huivin Karjalan värein koristeltuna sekä
myöhemmin uuden lipun, jossa esiintyy sama sirkkutunnus kuin huivimerkissämmekin.
Viime vuosikymmen oli toiminnallisesti hyvin vireää. Järjestimme partiotaitokilpailut ja otimme niihin aktiivisesti osaa sekä muihinkin piirin tapahtumiin. Jäsenmääräon vakiintunut
sadan kieppeille.
Lähteinä käytetty Sirkkujen Sanomia, vanhoja päiväkirjoja ym.